maanantai 10. elokuuta 2015

Miten yhdistää opiskelu ja urheilu? 7 vinkkiä!

On taas se aika vuodesta, kun nuoret palaavat pulpettien ääreen. Osa jatkaa samassa opinahjossa, osalla sen sijaan on edessä siirtyminen uuteen kouluun, uuteen ympäristöön ja uusien ihmisten pariin. Monella nuorella urheilijalla on alkamassa urheilulukion ensimmäinen vuosi, ja voin taata, että sitä on syytä odottaa mielenkiinnolla ja innolla. Uudessa koulussa aloittaminen tuo mukanaan aina uusia haasteita ja pieni jännitys ainoastaan kuuluu asiaan. Kun itse aloitin Mäkelänrinteen lukiossa, minulla oli ympärilläni monia tuttuja jalkapallostaympyröistä, mikä helpotti alkumatkalla paljon ja nopeastihan sitä oppi tuntemaan uusia, hienoja ihmisiä, eikä sitä enää ollut riippuvainen jostain tietystä kaveriporukasta.

Koulun ja urheilun yhdistäminen on jotakuinkin ikuinen keskustelun aihe, ja minulta onkin kysytty, miten se onnistuu parhaiten. Yritän tässä vähän avata sitä, miten itse yritin optimoida kaiken toimimaan mahdollisimman saumattomasti. On kuitenkin olennaista ymmärtää, että onnistuminen vaatii ponnisteluja. Vaikka kyseessä olisi urheilulukio, ei se tarkoita helpompaa koulumenestystä. Siellä natsat ansaitaan samalla tavalla kuin muuallakin. Koulu antaa mahdollisuuden, mutta työ on tehtävä itse.

Suurin huoli taitaa kuitenkin olla vanhemmilla (ainakin meillä oli näin), jotka pelkäävät koulun kärsivän urheilun kustannuksella. Pelko on toki aiheellinen, jos nuorella ei ole halua hoitaa koulua kunnialla, mutta yleisesti ottaen koulun ja urheilun saa hyvin kulkemaan käsi kädessä. Vanhemmat ja nuoret, muistakaa, ette ole yksin tässä tilanteessa! Teillä on satoja samassa tilanteessa olevia kohtalonkumppaneja, joilta kysyä apua ja joiden kanssa keskustella aiheesta! Vanhemmat, kyselkää muilta vanhemmilta, miten he auttoivat lapsiaan. Apua ja neuvoja kannattaa kysyä, jos tuntuu siltä, ettei kaikki ihan suju niin kuin Strömsössä.

Vanhemmille vielä yksi viesti. Antakaa nuorelle vastuuta. Hän on siinä elämäntilanteessa, jossa itsenäistymisen tahto ja halu kasvaa jatkuvasti. Antakaa nuorelle mahdollisuus osoittaa itselleen, mihin hän pystyy. Älkää seuratko vierestä iilimatona, ovatko läksyt tehty ja onko nukkumaanmenoaika mennyt jo vartti sitten. Nuoret ovat usein hyviä huomaamaan itselle toimivat tavat. Eikä teidän tarvitse pelätä, että teidät unohdetaan. Te olette ne, kenen luo lapsenne tulevat ensimmäisenä, kun ovat avun tarpeessa.

Ja nuoret, muistakaa tämä. Huolehtivat vanhemmat haluavat vain teidän parastanne. Älkää ikinä unohtako tätä.


Matka kohti urheilulukiota


Kävin ala-asteen Laajasalon ruotsinkielisellä ala-asteella (Degerö Lågstadieskola), ja ajatus oli jatkaa Puotilan ruotsinkieliselle yläasteelle, mutta pienen sattuman ansiosta päädyin hakemaan Herttoniemen yhteiskoulun jalkapalloluokalle. Pääsykokeita edeltävänä iltana soitetut paniikinomaiset puhelut koulun liikunnanopettajalle (kiitos Jutta!) ja noin kolme viikkoa myöhässä tehty hakemus soivat kuitenkin paikan pääsykokeisiin, mutta en sen kummemmin elätellyt toiveita sisäänpääsystä, edellä mainituista syistä. Paikka kuitenkin tuli, ja oli aika jonkin uuden.

Herykillä oli tarjota kerran viikossa lajiharjoitukset aamulla Jutta Rautiaisen valmennuksessa. Pelasin silloin HJK:n junioreissa, ja usein koulusta oli lähtö suoraan treeneihin. Normipäivä koostui aikalailla koulusta ja treeneistä, illalla tehtiin se mitä ehdittiin. Meitä oli neljä samasta joukkueesta samalla luokalla, joten yhdessä reissattiin monet matkat Rapen, Aden ja Juvosen kanssa Siilitieltä Töölöön ja Taliin. Viimeiselle vuodelle sain erikoisluvan harjoitella maanantai-aamuisin kouluaikana, jota pyrin hyödyntämään aina kun mahdollista.

Heryk antoi hyvät opit nuorelle pojalle, eikä vaihdos urheilulukion rytmiin jännittänyt sen kummemmin. Koulun olin hoitanut ihan hyvin, vähän yli ysin keskiarvolla. Suoraan sanottuna en joutunut yläasteella tekemään koulun eteen kovinkaan paljoa (oikeastaan mitään), kaikki tuntui silloin vielä (painotus sanalla vielä) aika helpolta. Olisi pitänyt jo silloin tajuta, että lukiossa pärjääminen vaatisi paljon enemmän. 

Lukiohaut oli suoritettu ja kutsu Märskyyn osui onnellisesti kohdalle. Kohti uutta tuntematonta.

 UOT-mestarit 2011 Kuva: Palloliitto.fi
Meillä oli aika kova joukkue kasassa.
Joukkueesta Joel Pohjanpalo ja Nikolai Alho ovat debytoineet jo A-maajoukkueessa.

Parasta just nyt - Mäkelänrinteen lukio


En voi millään painottaa, kuinka kiitollinen, iloinen ja onnekas olin saadessani opiskella Märskyssä. Ei mitään pois PHYK:iltä, kai tekin ootte ihan ok... Tämän tekstin tarkoitus ei ole kuitenkaan vertailla Märskyä ja Pohjois-Haagaa. Märsky nyt vain sattui olemaan mulle se perfect match, joka antoi mitä parhaimmat lähtökohdat lukion jälkeiseen elämään ja urheiluun.

Märskyssä aamutreenien määrä ponnahti yhdestä kolmeen, ja kasvoi vielä neljään ensimmäisen vuoden puolessavälissä. Yhdeksät treenit viikossa alkaa jo kuulostaa urheilijan määrältä. Siinä sivussa opiskelu. Jippii!

Selvennetään vähän sitä, mitä itse opiskelin, jotta asiat voi muuttaa itselle vertailukelpoisiksi. Kirjoitin pitkän matikan, ruotsin ja englannin A-kielinä, psykologian, äidinkielen sekä yhteiskuntaopin - vaihtelevalla menestyksellä, mutta ihan tyydyttävästi kuitenkin.

Lukiossa jouduin ensimmäistä kertaa oikeasti jopa varaamaan aikaa läksyjen tekoon. Tuntuu vähän typerältä ja lapselliselta ilmaista asia noin, mutta niin se vähän oli. Alkuun se oli turhauttavaa, mutta läksyjen teko oli aikalailla suoraan verrattavissa numeroihin, mitä kursseista ja kokeista tuli. Nopeasti sen huomasi, heh, olevan kannattavaa.

Minulle vinkattiin, että ensimmäisenä vuotena kannattaa hamstrata kursseja niin paljon kuin pää vain kestää, ja tämä on yksi parhaista ohjeista mitä minulle annettiin. Miksi? Koska (minun tapauksessa) en ehtinyt enää toisena ja kolmantena vuotena olla yhtä paljoa paikalla koulussa, kun siirryin harjoittelemaan edustusjoukkueen kanssa. Tämä tarkoitti harjoituksia talvisin aamukahdeksalta ja kahdelta ja kesäisin aamukymmeneltä. Olin onnistunut ensimmäisenä vuotena keräämään ihan kelpo määrän kursseja (33 tai 32, en ole ihan varma), mikä helpotti koulun ja treenien ajoittamista toisiinsa sopivaksi. Loput hoidin itsenäisellä opiskelulla, ja siitä minun on jälleen kiitettävä joustavia opettajiani ja opinto-ohjaajaani!

Hyvä pohja ensimmäiseltä vuodelta periaatteessa siis mahdollisti lukion suorittamisen aikalailla kivuttomasti alusta loppuun. Väliin mahtui luonnollisesti synkkiäkin hetkiä, kun päälle puski kuusi koetta yhteen viikkoon, pari itsenäistä kurssia ja sopivasti vielä joku vähän pidempi vieraspelireissu.

Kerran mm. jouduin lähtemään Vaasaan HJK:n edustusjoukkueen mukaan päivän varoitusajalla. Mulla piti olla samana päivänä espanjan kurssikoe, mutta sekin saatiin järjestettyä. Sovittiin pikapikaa opettajan kanssa, että voin tehdä kokeen päivää myöhemmin, mutta se olisi tehtävä kello kahdeksan, normaalin 09.00 sijaan. Ei siinä mitään, joukkueenjohtaja järjesti mulle lennon 05.30 kun muut taas lensi yhdeksän aikoihin kohti Stadia. Paikalle ehdittiin ja koe suoritettiin kuten pitikin. Toisin sanoen, neuvottelemalla pääsee pitkälle, kunhan hoitaa oman ruutunsa tyylillä.

Onko se kaiken vaivan arvoista?


Miksi sitten kaivaa itsestään energiaa suorittaa kaikki, niin turhalta tuntuva, ylimääräinen hössötys, jotta saisi valkolakin päähänsä tyydyttävin arvosanoin? Koska se on sen arvoista. Sitä ei oikein tahtonut ymmärtää, kun juoksi nälissään bussipysäkille tammikuisessa räntäsateessa ehtiäkseen treeneihin, mutta kyllä se on sen arvoista.

Moni luottaa turhan sokeasti siihen, että saa lajistaan elantonsa loppuelämäkseen ja paistattelee limelightissa vuositolkulla. Eikä siinä ole mitään väärää, päinvastoin. Itseensä pitää uskoa, eihän siitä muuten tule mitään. Mutta koulun hoitaminen siinä sivussa ei ole ylitsepääsemätön este ja järkeä kannattaa käyttää. Elämässä voi tapahtua kaikenlaista, ja yhtäkkiä sitä huomaakin harmittelevansa, ettei hoitanut sitä koulua kunnolla.

Yksinkertaisuudessaan voidaan todeta, että ylioppilaskirjoitusten arvosanoista saatavat lähtöpisteet voivat helpottaa yliopistoon pääsemistä niin hurjasti, että opiskelu on puhtaasti jo sen takia vaivan väärti. Opiskelemalla ei menetä mitään. Sen sijaan se antaa ja paljon. Itse en olisi koskaan kiinnostunut psykologiasta, jos en olisi sitä paria kurssia lukenut. Tällä hetkellä psykologia, etenkin urheilupsykologia, on yksi suurimpia mielenkiinnon kohteitani.

Kysy itseltäsi, mitä hävittävää sinulla on, jos yrität hoitaa koulun mahdollisimman hyvin. Ehkä et ehdi katsomaan Netflixiä tai hakkaamaan pleikkaria niin paljoa kuin haluaisit. Voin kuitenkin luvata, että koulu on loppupeleissä hyödyllisempää, kuin jakso Game of Thronesia.

Mutta jääkö aikaa sitten yhtään mihinkään muuhun? Kyllä jää, mutta se piiloutuu ajoittain erittäin hyvin. Luodaan tällainen pikakatsaus päivään (esimerkkinä päivä mun ekan lukiovuoden talvelta):
  • Aamutreenit 08.00-09.20
  • Koulua 10.10-15.15
  • Treenit 16.30-18.30
  • Kotona, ruoka syöty ja treenikamat pesussa 20.00
  • Läksyjä 15-60min
  • Nukkumaan 22.00-22.45
Eli kyllä sitä ehtii kaiken tekemään, huikea tuntihan siinä vielä on ennen kello kymmentä.. :) Nuo päivät nyt vain ovat aika kiireisiä, eikä aikaa kaupungilla hengailuun oikein jää. Ei kaikki päivät tältä kuitenkaan näytä, pitää vain osata nauttia niistä harvoista vapaapäivistä. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada. Kyse on motivaatiosta. Jos tietää mitä haluaa, sille kannattaa ja pitää omistautua. Aina se ei ole mukavaa ja hauskaa, mutta se on palkitsevaa.


6 vinkkiä koulun ja urheilun helpottamiseksi!


1. Kysy apua muilta!

Ei ole väärin, lapsellista tai typerää kysyä muilta apua - kaikki ovat olleet samassa tilanteessa kanssasi ja jos et oikeasti tiedä mitä tehdä, joku osaa varmasti auttaa vaikeilla hetkillä!

2. Muista nukkua hyvin!

Uni on ihmisille äärimmäisen tärkeää, ja sen merkitys korostuu raskaina aikoina. Hyvin nukutut yöunet ja mahdolliset päiväunet auttavat jaksamaan pitkien, pimeiden päivien läpi!

3. Syö hyvin!

Väsyneenä tekee helposti mieli napostella herkkuja, ja koulun vierestä löytyykin usein sopivasti pieni kauppa. Pyri kuitenkin syömään hyvin aamulla ja koulussa, se helpottaa huomattavasti! Hyvät välipalat (banaanit, ruisleivät, rahkat yms.) auttavat myös. Eväät voi myös tehdä etukäteen edellisiltana valmiiksi. Treenin jäkeinen välipala on myös hyvä pitää mukana, sillä se auttaa palautumista ja ehkäisee sitä ääretöntä nälkää, mikä ainakin itselle tuli matkalla kotiin harjoituksista. 

4. Keskustele opinto-ohjaajan kanssa!

Opinto-ohjaajat auttavat mielellään kurssien suunnittelussa ja helpottavat trapetsitaiteilua urheilun ja koulun välissä. Heidän apujaan kannattaa hyödyntää!

5. Sovi pelisäännöt vanhempien kanssa!

Sopikaa kotona, kuinka paljon haluatte vanhempien valvovan ja auttavan koulunkäyntiä/urheilua, sekä muita arkisia asioita, kuten kuskausta treeneihin ja unen määrän valvominen. Tällä tavoin voidaan välttää monet ikävät välikohtaukset kotona. Sopikaa vaikkapa myös tavoitteet kursseille ja kokeisiin.

6. Hoida asiat kunnolla!

Tulet varmasti huomaamaan tunneilla, kuinka ei huvita yhtään ja huomio kiinnittyy helposti Twitteriin, Instagramiin ja Whatsappiin. Pyri kuitenkin hoitamaan tunnit tyylikkäästi. Opettajat arvostavat sitä, ja hyvistä suhteista opettajiin voi olla suurta hyötyä pitkässä juoksussa.

7. Usko itseesi!

Hyvin se menee, lukio oli minulle huikeaa aikaa ja uskon, että sitä se tulee olemaan sinullekin! Onnea matkaan! Lycka till, njut av resan! :)




-CE

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Miksi musiikilla on niin iso merkitys?



Treenaakohan kukaan enää korvanapittomana? Siis ilman kuulokkeita. Epäilen aika vahvasti. Joillain saleilla taitaa tosin soida salin kaiuttimista musiikkia tai pyöriä Ostos-tv kuntopyörien edessä, jolloin omia nappeja ainakin tarvitsee. Eikä sitä nyt muiden kanssa voi keskustella, hyi sentään.

No, ei syyllistetä liikaa. Jos olen yksinäni salilla, on mullakin napit korvissa ja omat musat pauhaamassa. Mutta onko sillä, suorituksen kannalta, oikeasti väliä?

Minä ja musa


Mulla on aina ollut vähän erikoinen suhde musiikkiin. Mulla on musamaku vaihdellut ihan järkyttävästi alakoululaisesta tähän hetkeen, mutta pystyn edelleen kuuntelemaan kaikkea sitä, mistä olen joskus pitänyt. Joku Sum 41:in kappale taitaa edelleen olla puhelimeni soitetuin kappale. Listoilta löytyy myös Rage Against the Machinea, Billy Talentia, Wiz Khalifaa, Bliss n Esoa ynnä muuta, joten ei tyylillä niin väliä, jos hyvältä kuulostaa.

Kun olin ala-asteella, sain joululahjaksi rummut. Siis ihan kunnon rummut! Ai että, niitä hakattiin silloin oikein urakalla, aina kun oli mahdollista. Kyllä siinä kotona olleet sai varmasti kärsiä ensimmäiset pari kuukautta, kun ei kukaan ollut mulle edes peruskomppia opettanut.. Nopeasti oppi kuitenkin tarttui, ja rytmi alkoi löytyä. Sitten alkoi kitaran vinguttaminen. Sitä en osaa vieläkään.


Kitara on nykyään rikki, enkä rumpuja soita enää niin paljoa kuin ennen. Sain kuitenkin pari vuotta sitten lahjaksi yllä näkyvän kapistuksen (M-Audio AxiomPro25) lahjaksi, ja sen käytön opettelu onkin ollut hauskaa (ja erittäin turhauttavaa, yhdistettynä musasoftaan, jollaista en ollut aiemmin koskaan käyttänyt). 

Olen siis vuosien varrella aina halunnut osata soittaa ja tehdä musiikkia, mutta vaiheessa ollaan edelleen. Kaukaiset unelmat laulamisesta ovat (kaikkien onneksi) jääneet, nykyään siitä kärsii ainoastaan tyttöystäväni ollessaan autokyydissä sekä suihkuhuoneemme kaakelit. Koirat eivät ole parempaa kuulleet, joten heille kelpaa.

Olen kuitenkin melkoinen hifistelijä, mitä tulee elektronisiin laitteisiin, etenkin musiikkiin liittyviin.
Multa on vuosien varrella löytynyt varmasti yli paritkymmenet eri kuulokkeet, mutta nyt on löytynyt parit hyvät!
Bose Quietcomfort 15. Pesee Beatsit mennen tullen.


Vasemmalla synttärilahjaksi saadut langattomat Denonin kuulokkeet ja oikealla Sonyn vastaavat. Huikeeta, kun ei ole pitkiä lankoja sotkeutumassa käsiin tai mihinkään kesken treenin.



Mutta onko sillä väliä,  soiko korvissa musa treenatessa?


On. Tähän olettaisin suurimman osan yhtyvän. Veikkaisin, että jos kyselisin ihmisiltä, miksi he kuuntelevat musiikkia treenatessa, suurin osa sanoisi että se A) auttaa keskittymään B) motivoi C) antaa lisäboostin viimeisiin suorituksiin D) sulkee pois muun älämölön salilla. Näinhän se on. Mutta sillä on myös toisenlainen vaikutus. 

Me kaikki tiedämme, miten lenkillä juostessa (okei, te tiedätte, mä en juokse) askeleet lähtevät rullaamaan helposti musiikin mukana. Spotifylla on muuten loistava Running-ominaisuus, joka tunnistaa juoksunopeuden, ja soittaa siihen sopivaa musiikkia. 

Vuonna 2009 julkaistu tutkimus sai selville, että musiikki voi vaikuttaa suoritukseen ihan konkreettisella tasolla, eli juoksija saattaa ihan tiedostamatta nostaa juoksu- tai pyöräilytahtia musiikin mukana. Tämä voi olla ihan kätevää heille, jotka haluavat puristaa itsestään vähän enemmän irti, mutta ei ole ehkä niin optimaalista niille, jotka haluavat säilyttää jonkun tietyn syketason. Toisaalta, musiikin tempoa säätelemällä myös vauhdin säätely onnistuu helposti.

As the researchers wrote, when “the music was played faster, the participants chose to accept, and even prefer, a greater degree of effort.”
Itse kuuntelen musiikkia poikkeuksetta ennen pelejä ja harjoituksia sopvivan mielentilan löytämiseksi. Puhelimesta löytyy monet eri soittolistat eri tilanteisiin, kuten varmaan muillakin. Itsellä toimiva tapa on ollut kuunnella mielentilaan sopivaa musiikkia, ja vähitellen muuttaa musiikkia siihen suuntaan, jota lähes poikkeuksetta kuuntelen ennen peliä. Eli pyrin muokkaamaan mielentilaani musiikin avulla ja se onkin ollut minulle toimiva tapa! Se vaatii toisaalta yleensä sitä, että saan kuunnella musiikkia rauhassa, jotta voin oikeasti mukautua kappaleiden mukana kohti oikeaa mielentilaa.

Joten kuunelkaa musiikkia jos se toimii teille ja tehkää siitä apuväline.

Rock on, pop on or drop on, as you wish.

-CE